Tarinamme

 

Jo 1990-luvulla Arbonautissa uskottiin, että metsien inventoinnin tulevaisuus on kaukokartoitus- ja tietotekniikassa. Vuonna 1998 Arbonaut kehitti ensimmäisenä maailmassa metsien inventointiin työkalut, joilla yksittäisten puiden tunnistaminen ilma- ja satelliittikuvista oli mahdollista. Kaukokartoitustietoa ja tuoreinta luonnonvarojen mittaukseen käytettävää teknologiaa yhdistämällä työkalumme tarjoavat laaja-alaisen näkymän erilaisiin metsäympäristöihin. Vuosikymmenien aikana kertyneen tiedon sekä aktiivisen tutkimus- ja kehitystoiminnan ansiosta Arbonaut on kyennyt edistämään tiedon integrointia ja saatavuutta kaikissa metsävaratiedon keräämiseen, analysointiin ja hallintaan liittyvissä tilanteissa.

Online kiertue

 

Osaamisemme

 

Vuodesta 1994 asti Arbonaut on omistautunut tarjoamaan yksilöllisiä ratkaisuja sekä yksityisen että julkisen sektorin toimijoille. Asiantuntijoillamme on vahva osaaminen niin LiDAR- kuin paikkatietoteknologiassa, tiedon prosessoinnissa ja analysoinnissa, sekä kestävään metsävarojen hallintaan räätälöityjen sovelluksien kehittämisessä. Arbonautin menestyksen peruspilareita ovat sitoutuminen ymmärtämään ja täyttämään asiakkaiden tarpeet sekä teknologian jatkuva kehittäminen. Meillä on monipuolinen kokemus projekteista, joissa on toteutettu ratkaisuja esimerkiksi metsävarojen käyttöön liittyvän päätöksenteon tueksi, metsien ja metsäekosysteemien inventointiin, metsäpalojen riskien hallintaan ja ilmastonmuutokseen.

Projekteja

Laaja yhteistyöverkostomme

Teemme yhteistyötä maailmanlaajuisesti suurten yksityisten metsäalan toimijoiden, julkisten metsä- ja ympäristöalan organisaatioiden, korkeakoulujen sekä maailman johtavien teknologiapartnereiden kanssa

Section partners

arvometsä
bakas
Business Joensuu
careliaforest
clean energy nepal
csa
cse
esatic
esri
fokabs
forestry club de france
frmginc
greene solutions
indufor
innofor
Karelia UAS
karteco
luke
metsahallitus
metsakeskus
mw group
NCF Nigeria Conservation Foundation
oxfam
prefore
silvalytics
skm-gis air
sua
syke
terramonitor
treebuddy
uef university east finland
vtt
arvometsä
bakas
Business Joensuu
careliaforest
clean energy nepal
csa
cse
esatic
esri
fokabs
forestry club de france
frmginc
greene solutions
indufor
innofor
Karelia UAS
karteco
luke
metsahallitus
metsakeskus
mw group
NCF Nigeria Conservation Foundation
oxfam
prefore
silvalytics
skm-gis air
sua
syke
terramonitor
treebuddy
uef university east finland
vtt